Kitty 6 

Niin, miltä minä tänään näytän? Uuvahtaneelta? Onhan viikon viimeinen työpäivä ja väsyttää, niin maan perusteellisesti. Tiedän, että töissä on tylsää. En ole koskaan pinnannut töistä. Tunnollisesti, joka aamu nousen sängystä, kerään astiat pöydiltä ja juon aamukahvin. Vaikka olisin sairaana, niin menen töihin. Ajattelen, että lähden kesken päivän, jos tuntuu siltä. En kuitenkaan lähde, vaan sinnittelen. No, tänään en ole sairas, mitä nyt vatsaan koskee, mutta se kuuluu minuun. Olen poissa vain silloin, kun menen sekaisin. Viimeksi viisi vuotta sitten.

Jouduin sairaalaan. Minun sairaalareissuni ovat aina olleet useamman kuukauden mittaisia. Sairaalasta sain hyviä ystäviä kuin myös huonoja. Eli jouduin kerran vainon kohteeksi. Tämä nainen oli samassa huoneessa kuin minä ja oli minulle kateellinen ties mistä. Halveksivat katseet seurasivat minua. En kestänyt nukkua öitä hänen kanssaan samassa huoneessa ja vaadin hoitajilta petipaikan jostan muualta. Niin minä yö yön jälkeen löysin nukkumasta itseni milloin mistäkin. Tämä nainen ei koskaan jutellut kunnolla kanssani, vaan jostain syystä vihasi minua. Enhän silloin tajunnut, itsekin sairaana, että nainen oli sairas mieleltään.

Oli minulla koko ensimmäisen sairaala-ajan erittäin hyvä ystävä. Ikäiseni, skitsofreniaa sairastava nainen. Sekaisin ollesani, sairaalan alussa, menin nukke kainalossa vessaan ja pytyllä istui tämä nainen. Siinä alkoi meidän ystävyys. Vieläkin, terveinä, olemme ystäviä.

Kävimme yhdessä tupakalla, lauloimme ja ulkoilimme. Tällä naisella oli vielä paha anorexia. Ulkonäkö oli luurankomainen silloin. Hän ihaili kauneuttani ja rupesipa hän itsekin lihomaan siellä.

Minä olin silloin sairaalassa 3,5 kk ja hän yli 4 kk. Pääsimme yhtäaikaa pois. Kotiemme välimatkaa on toista sataa kilometriä, mutta silloin tällöin soittelemme.

Onko sinulla sairaala-aikaisia ystäviä?